Varsakunkun ensimmäiseksi voittajaksi saatiin tamma Huima Lento, joka piti kahdesti laukanneenTureliuksen ja Rupeltajan maalisuoralla takanaan. Tamman on kasvattanut ja sen omistaa Chanette Roth, sitä valmentaa Noora Rinne-Nirva ja ohjastuksesta vastasi Esa Holopainen. Huima Lennon voittoaika 25,2/2100 m on viisivuotiaiden tammojen Suomen ennätys.
Kuukausi: heinäkuu 2018
Ponsse – Valio 5v Varsakunkkufinalistien esittelyt
1 Limuska (Tuokkolan Touho – Limpukka – Suikun Ero)
Kasvattaja Ulla Muukka Omistaja Jaakko Siekkeli
Valmentaja Jaakko Siekkeli Ohjastaja Tapio Perttunen
Yhteistyökumppani Criollo -hevosrehut
Valmentaja Jaakko Siekkeli pääsee nyt 82-vuotiaana tuomaan kotiyleisön eteen tamman Limuska karsintavoittajana ja yhtenä lähdön suosikeista. Limuska antoi huhtikuussa Tureliukselle kovan vastuksen 40 metrin hyvityksen turvin. Tamma lähtee voltista lujaa. Isä Tuokkolan Touho oli niin lähellä kuninkuutta kuin mahdollista, sillä se jäi toiseksi, vaikka sillä oli sama kokonaisaika kuin kuninkaaksi seppelöidyllä Villihotilla.
2 N.P. Liitotähti (Sörkän Sälli – Outin Tähti – Viesker)
Kasvattaja ja omistaja Anneli & Raimo Nevalainen
Valmentaja ja ohjastaja Miika Tenhunen
Yhteistyökumppani Hevari
Valiojuoksija Ihanne Prinssi on Nevalaisten edellinen huippuhevonen. N.P. Liitotähti oli molempien varsakunkkukarsintojen kakkonen ja on menestynyt Hippoksen nuorten sarjoissa. Viimeistelyssä Jämsässä tamma lähti 20 metriä Elitenin takaa, mutta nyt on 20 metriä etua. 4. emä Vikuri osallistui 3 kertaa kuningatarkilpailuun.
3 Huima Lento (I.P. Lento – Sangen Huima – Hovi-Ari)
Kasvattaja ja omistaja Chanette Roth
Valmentaja Noora Rinne-Nirva ohjastaja Esa Holopainen
Yhteistyökumppani Järvenpään Hiekkapuhallus
Huima Lento oli nelivuotiaana ikäluokan ykköstamma ja mm. Oulu Expressin kakkonen. Tällä kaudella paras startti on Mikkelin karsinnan voitto. Huima Lennon toinen emä Hili Teri osallistui Tornion kuningatarkilpailuun.
4 Onnelan Viisari (Ture – Tytön Vilona – Viesker)
Kasvattajat Tammi Sauli & Vauto Kari omistajat Tammi Johanna & Sauli & Kurkinen Hannu
Valmentaja Sauli Tammi ohjastaja Sauli Tammi
Yhteistyökumppani Kaustisen Elementtivalmiste
Onnelan Viisari pääsi nelivuotiaana sekä Kriteriumin että Satakunta-ajon finaaliin. Viisivuotiskaudella tähtäin on valmentajan mukaan syksyssä, jota kohti ruuvia on alettu vähitellen kiristämään. Onnelan Viisarin neljäs emä Hilotar osallistui kuningatarkilpailuun vuosina 1976 ja 1977.
5 Kömin Lento (Patrikin Muisto – Taajanvilma – Suikku)
Kasvattaja Jorma Vähäkomi omistaja Tuomo Törmälehto
Valmentaja Tuomo Törmälehto ohjastaja Jouni Polso
Yhteistyökumppani Kiinteistömaailma Mikkeli
Kömin Lento voitti heti nelivuotiskeväällä Biofarm-cupin karsinnan ja syksyllä Hippoksen nuorten sarjan. Finaaliin tamma lähtee Ylivieskan karsinnan kolmosena. Kömin Lennon toinen emä oli Viivie 26,4a ja tämän veli Vippaus 25,8a. Kömin Lento on toistaiseksi isänsä eniten ansainnut jälkeläinen.
6 Corinna (Liising – Tarjatar – Turo)
Kasvattajat Ylitalo Oy Kauppapuutarha & Ravitalli A. Hartikainen Oy omistaja Harri Puutio
Valmentaja Juha-Matti Paavola ohjastaja Niko Jokela
Yhteistyökumppani Konemalissi
Corinna voitti nelivuotiaana Hippoksen tammasarjan ja oli Nuorten sarjan kakkonen. Tamma oli molemmissa varsakunkkukarsinnoissa neljäs samoin kuin Kaustisen Totina-ajossa. Corinan emä Tarjatar on kaikkien aikojen nopeimpiin kuuluvan Hullumiehen 19,6a täyssisko ja sen oma täysveli on suosittu siitosori Fiiling.
7 Satinkuti (A.T. Eko – Milia – Kihin Hiski)
Kasvattaja Tuomo Mäenpää kilpailuoikeuden vuokraaja Hevoskimppa Veikan Kartanon Villit Tammat, omistaja Stall Blombacke Oy
Valmentaja Kaisa Tupamäki-Kukkamo ohjastaja Antti Tupamäki
Yhteistyökumppani MMK Restaurointi
Satinkuti päätti nelivuotiskauden Hippoksen tammasarjan kakkossijaan ja teki saman tempun kesäkuussa Kaustisella. Viime perjantaina tamma oli Kaustisen Totina-ajossa hienosti kolmas. Satinkutin emä on ravikuningatar Milia. Satinkuti pääsi finaaliin varasijalta, kun Uusi-Tuikulla päätettiin jättää finaali väliin.
8 Ypäjä Keva (I.P. Lento – Poola – Taikuri)
Kasvattaja Luonnonvarakeskus omistaja Team Kevaset
Valmentaja Ari-Pekka Pakkanen ohjastaja Ari Moilanen
Yhteistyökumppani Ravinetti.fi
Ypäjä Keva oli kolmevuotiaana Tureliuksen voittamassa junnustarttifinaalissa kolmas. Viime vuonna suurimmat setelit tulivat tammasarjan ykkösestä. Nousukuntoinen tamma oli Mikkelin karsinnan kolmas ja viimeksi Lahdessa neljän kovassa seurassa. Ypäjä Kevan sisko Ypäjä Eila voitti nelivuotiaana mm. pikkuprinssin tittelin SE-ajalla.
9 Tähtisekki (Liising – Tähtihuvi– Vokker)
Kasvattaja Tähen talli omistaja Ravitalli Moukantuuri Oy
Valmentaja Terho Rautiainen ohjastaja Terho Rautiainen
Yhteistyökumppani Kangasniemen kunta
Tähtisekki oli nelivuotiaana kolmas Biofarm-cupissa, Pikkupelimannissa sekä Oulu Expressissä. Tämän kauden se aloitti varsakunkkukarsinnan voitolla ja oli Härmän avoimen 5v-kilpailun toinen ennätyksellään 23,9a. Sen emä oli parhaimmillaan kuningatarkilpailun toinen.
10 Hambo (Villihotti – Boniitta – Suikun Ero)
Kasvattaja Jani Ruotsalainen omistaja Pocket Rocket Stable
Valmentaja Jani Ruotsalainen ohjastaja Jani Ruotsalainen
Yhteistyökumppani Rengasliike Paussu
Hambo oli nelivuotiaana Vonkaus-ajon kolmas. Viisivuotiskausi alkoi mainiosti, kun se oli Satakunta Seniorin neljäs. Se viimeisteli varsakunkkukarsinnan neljännen sija jälkeen kuntonsa Vieremällä, missä se otti ylivoimaisen voiton. Hambon emän sisaruksia on mm. lähes 200 000 euroa tienannut Franko 20,6a.
11 Aron Viima (Visul – Aronin Mirkku – Viesker)
Kasvattaja Eero Eljanko omistaja Talli Paulin Taikakaulin
Valmentaja Pauli Raivio ohjastaja Henri Bollström
Yhteistyökumppani Tilitoimisto Ollikainen
Aron Viima aloitti suoraan huipulla, sillä se hankki uransa toisessa kilpailussa paikan kriteriumfinaaliin. Tänä vuonna ori voittanut nuorten sarjan ja oli varsakunkkukarsinnassa vakuuttava kakkonen. Aron Viiman emälinja on tunnettu räjähtävästä nopeudesta. Esimerkiksi sen emän veli Aroniitti kellotutti lukemat 09,0a voittaessaan Teivon 200 metrin juoksun.
12 Eliten (Tutuari – Nopsan Tyttö – K.M. Nopsa)
Kasvattaja Terho Rautiainen omistajat Terho Rautiainen ja Juha Vidgren
Valmentaja Terho Rautiainen ohjastaja Santtu Raitala
Yhteistyökumppani Velj.Wahlsten
Eliten oli neljävuotiaana Satakunta-ajon neljäs. Varsakunkun finaaliin se nousi varasijalta, kun Ypäjä Kulkurilla päätettiin jättää hankittu finaalipaikka käyttämättä. Kovassa nousukunnossa oleva Eliten voitti Jämsässä nuorten sarjassa useita finaalivastustajia, tosin siellä se lähti perusmatkalta ja osa finaalin vastustajista takamatkalta. Elitenin veli on kriteriumvoittaja Elmoori.
13 Bohotti (Villihotti – Bonaatti – Patrik)
Kasvattaja Pekka Luukkonen omistajat Atso Rak Oy & Fredin Petri
Valmentaja Petri Fredin ohjastaja Antti Teivainen
Yhteistyökumppani Versowood
Bohotti päätti nelivuotiskauden nuorten sarjan voittoon. Ori oli mukana molemmissa varsakunkkukarsinoissa ollen Kuopiossa neljäs ja Seinäjoella viides. Viimeksi se oli nuorten sarjassa kolmas. Bohotin sisaruksista menestynein on yli 330 000 euroa ansainnut Boker 21,0a.
14 Sähköäijä (Liising – Turon Tuulia – Turo)
Kasvattajat Anna ja Antti Karhila kilpailuoikeuden vuokraaja Satu Juntunen omistaja Sähkö-Äijät oy
Valmentaja Satu Juntunen ohjastaja Hannu Torvinen
Yhteistyökumppani Vilomix
Sähköäijä oli nelivuotiaana Biofarm-cupin kakkonen. Varsakunkkukarsinnoissa se oli Kuopiossa kolmas ja Seinäjoella toinen. Härmän avoimessa 5v-lähdössä se oli neljäs. Viimeksi Jämsässä sillä ajettiin ilman etukenkiä, mutta ainakin sillä kertaa laukkaherkkyys kasvoi. Sähköäijän täysveli on Tesantti 120 000€. Toinen emä Vokkerin Vapa oli kriteriumin kolmonen.
15 Turelius (Ture – Sonjastiina – Suikku)
Kasvattaja Johanna Kaarlampi omistusoikeuden vuokraaja Ilkka Laitinen omistajat Ilkka ja Eero Laitinen
Valmentaja Eero Laitinen ohjastaja Risto Tupamäki
Yhteistyökumppani Beckerintien Hammas
Turelius oli kolmevuotiaana ikäluokan valtias ja voitti junnustarttifinaalin. Neljävuotiaana se oli toinen Pikkupelimannissa ja Satakunta-ajossa sekä Kriteriumin neljäs. Ori teki Kuopion varsakunkkukarsinnassa häikäisevän suorituksen ottaessaan ylivoimavoiton. Risto Tupamäelle finaalin lähtörata 7 oli selkeä valinta. Kolmas emä Hilmini osallistui 1984 Joensuun kuningatarkilpailuun.
16 Rupeltaja (A.T. Eko – Imun Ilo – K.K. Kössi)
Kasvattaja Heikki Mikkonen kilpailuoikeuden vuokraaja Matti Hiltunen omistaja Einari Vidgren Oy
Valmentaja Heikki Mikkonen ohjastaja Heikki Mikkonen
Yhteistyökumppani YHK – Ympäristöhuolto Karvinen
Rupeltaja nousi tietoisuuteen jo varsana, kun se myytiin Joensuun kuninkuusravien huutokaupan kalleimpana varsana. Nelivuotiaana arvokkaimmat saavutukset olivat nuorten sarjan voitto ja Pohjois-Savon kasvattaja-ajon neljäs sija. Viisivuotiaana laukat ovat häirinneet ja niin finaalipaikkakin tuli laukan rasittamana kolmossijalla. Rupeltajan täysveli on derbyvoittaja Ekoloki.
Ponsse – Valio 5 v. -Varsakunkkufinaalin lähtölista
Ensimmäinen Varsakunkkufinaali on todella tasokas ja tasaväkinen kilpailu.
Myöhemmin tällä viikolla sivustolle tulee lyhyt esittely finalisteista ja niiden hevoskohtaisista yhteistyökumppaneista.
Finaaliin oikeutetuista hevosista Uusi-Tuikku ja Ypäjä Kulkuri eivät ilmoittautuneet finaaliin. Sääntöjen mukaan seuraavaksi parhaiten karsinnoissa sijoittuneet Satinkuti ja Eliten pääsivät finaaliin varahevosina.
Sunnuntaina on jaossa yhteensä 24 800 euroa.
6. lähtö klo 15:00 Suomenhevoset tasoitusajo 2120 m 5-v. Ponsse & Valio – Varsakunkku-finaali Tammat 20m hyv. P. 10 000 e. (10000-5000-3000-2000-1000-1000) Toto65 | |||||
---|---|---|---|---|---|
# | Hevonen / Ohjastaja | Matka:rata | Autoennätys | Tasoitusennätys | Voittosumma |
1 | Limuska / Tapio Perttunen | 2100: 1 | 29,1ake | 27,9ke | 6 825 € |
2 | N.P. Liitotähti / Miika Tenhunen | 2100: 2 | 29,7ake | 30,0ke | 9 430 € |
3 | Huima Lento / Esa Holopainen | 2100: 3 | 27,5ake | 27,8ke | 16 835 € |
4 | Onnelan Viisari / Sauli Tammi | 2100: 4 | 29,4ake | 29,7ke | 9 500 € |
5 | Kömin Lento / Jouni Polso | 2100: 5 | 29,6ake | 28,8ke | 10 720 € |
6 | Corinna / Niko Jokela | 2100: 6 | 29,2ake | 30,2ke | 9 910 € |
7 | Satinkuti / Antti Tupamäki | 2100: 7 | 30,9ake | 30,4ke | 6 660 € |
8 | Ypäjä Keva / Ari Moilanen | 2100: 8 | 29,9ake | 27,6ke | 10 000 € |
9 | Tähtisekki / Terho Rautiainen | 2120: 1 | 23,9aly | 27,1ke | 28 325 € |
10 | Hambo / Jani Ruotsalainen | 2120: 2 | 27,5ake | 27,3ke | 8 520 € |
11 | Aron Viima / Henri Bollström | 2120: 3 | 26,2ake | 27,1ke | 10 750 € |
12 | Eliten / Santtu Raitala | 2120: 4 | 27,8ake | 31,0ke | 12 625 € |
13 | Bohotti / Antti Teivainen | 2120: 5 | 27,1ake | 29,4ke | 6 760 € |
14 | Sähköäijä / Hannu Torvinen | 2120: 6 | 25,0aly | 26,9ke | 14 700 € |
15 | Turelius / Risto Tupamäki | 2120: 7 | 24,8ake | 26,3ke | 68 600 € |
16 | Rupeltaja / Heikki Mikkonen | 2120: 8 | 27,5ake | 29,1ke | 10 200 € |
Kilpailu saanut erinomaisen suosion – ilmoittautumisaikaa on jatkettu
Sunnuntaina 15.7. ajetaan kovatasoinen Ponsse – Valio 5 v -Varsakunkkufinaali, jossa kova joukko oriita ja ruunia Tureliuksen ja Tähtisekin johdolla yrittää tavoittaa 20 metrin etumatkalta starttaavia ikäluokan parhaita tammoja. Ennakkokommenttien perusteella lähdössä on todella monta potentiaalista menestyjää ja täysi 16 hevosen voltti tasoittaa asetelmia entisestään.
Kesällä on mitattu kilpailun suosiota myös muilla tavoin.
Siitosoriiden omistajat ovat ottaneet kilpailun omakseen, sillä yli viisikymmentä vuonna 2018 syntyvien varsojen isäoritta on maksettu mukaan kilpailuun. Niiden jälkeläiset kattavat lähes 90 % tänä vuonna syntyvästä juoksijaikäluokasta.
Myös varsanomistajat ovat ottaneet kilpailun suurella innolla vastaan. Yksivuotisikäluokasta mukaan on ilmoitettu yli kaksisataa varsaa, ja 2-4 -vuotiaita yhteensä pitkälti yli neljäsataa varsaa.
”Varsanomistajien positiivinen suhtautuminen näkyy tulevien vuosien palkintotasossa, sillä kaikki ilmoittautumismaksut vaikuttavat kilpailun palkintopottiin”, yhdistyksen puheenjohtaja Kari Tiainen lupaa. ”Tänä vuonna varsojen ilmoittautumismaksut erääntyivät kuumimman kesälomakauden kynnyksellä. Päätimme siksi tehdä poikkeuksen poikkeuksen maksuaikatauluun, niin että vielä heinäkuun ajan pääsee mukaan normaalilla ilmoittautumismaksulla ja sen jälkeen seuraavaan eräpäivään saakka sääntöjen mukaisella sakkomaksulla”, Tiainen kertoo ja jatkaa, ”Tulevina vuosina kaikki maksut tulevat erääntymään normaalisti huhtikuun viimeisenä päivänä”.
Kilpailun isä Terho Rautiainen on erittäin tyytyväinen kilpailun saamaan suosioon, ja siihen kuinka laajasti yhteistyökumppanit ovat lähteneet mukaan yhteiselle asialle suomenhevosen puolesta. ”Tein ennen kilpailun alkua laskelmia ja kaikki odotukset ovat ylittyneet”, Rautiainen iloitsee.
Lisätietoja
Varsakunkku ry:n puheenjohtaja Kari Tiainen
p. 0500-493 760
Asiainhoitaja Antti Karhila
p. 050-482 1103
5 V finaalin lähtöratavalintajärjestys arvottu
Ponsse – Valio -5 v. Varsakunkku-finaalin lähtöratojen valintajärjestys arvottiin Mikkelissä 15.6. Arvonnan suoritti St Michel -projektisihteeri Hanna Närhinen, valvojina Riitta Lepistö sekä Henri Talonpoika.
Järjestys on seuraava:
tammat:
Limuska
Huima Lento
N.P. Liitotähti
Kömin Lento
Ypäjä Keva
Corinna
Onnelan Viisari
Uusi-Tuikku
oriit & ruunat:
Turelius
Tähtisekki
Sähköäijä
Aron Viima
Rupeltaja
Hambo
Bohotti
Ypäjä Kulkuri
Lähtöpaikat valitaan perjantaina 6.7.. Jos joku hevonen ei ota finaalipaikkaa vastaan, täydennetään joukkoa sääntöjen mukaisessa järjestyksessä.