Varsakunkku tiedottaa muutoksista
Ravikilpailutoiminta pääsee näillä näkymin käyntiin kesäkuun alussa. Tämän vuoksi 5-v.-tammojen ensimmäinen karsintakilpailu on siirretty ajettavaksi Mikkelissä 10.6.. Luultavasti tämä on ainoa muutos koskien tämän vuotista Varsakunkun kilpailuohjelmaa.
Koronatilanne on vaikuttanut monen ihmisen toimeentuloon. Sen vuoksi Varsakunkku suhtautuu tavanomaista joustavammin maksujen eräpäiviin. Olethan yhteydessä, jos haluat näin poikkeusoloissa maksaa ilmoittautumismaksun tavallista myöhemmin. Ihmisten hyvinvointi on nyt ykkösasia, kun monessa perheessä joudutaan miettimään, missä järjestyksessä laskuja maksetaan.
Olethan huomannut, että Varsakunkku jakaa tänä vuonna finaaleissa kaikille tammoille 10 prosentin bonuksen maksettaviin palkintoihin. Toinen suuri edistysaskel tälle vuodelle on, että kaikkien ikäluokkien finaaleissa maksetaan 15 000 euron ykköspalkinto! Varsakunkusta sama hevonen voi tienata pelkästään ykköspalkintoina tämän vuoden palkintotasolla yhteensä 45 000 euroa!
Varsakunkku on jakanut kolmen ensimmäisen ikäluokan kohdalla yhteensä 153 900 euroa enemmän palkintorahaa, kuin mitä se on kerännyt osallistumismaksuja. Kasvattajat ovat saaneet Varsakunkun ansiosta 33 532 euroa enemmän kasvattajapalkintoja.
Todella paljon on saatu aikaan, kun varsanomistajat, oriinomistajat, raviradat ja yhteistyökumppanit ovat yhdistäneet voimansa suomenhevosen tulevaisuuden puolesta!